Suomen Yhteisverkko Oy rakentaa Huawein kanssa 4G-laajakaistaverkon Itä- ja Pohjois-Suomeen
Suomen Yhteisverkko Oy on allekirjoittanut Huawein kanssa sopimuksen laajakaistaverkon toimittamisesta Pohjois- ja Itä-Suomen alueelle. Ensimmäiset tukiasemat otetaan käyttöön jo huhtikuussa. Puolet Suomen pinta-alasta kattavan verkon on tarkoitus olla valmis vuoden 2016 loppuun mennessä.
DNA:n ja Soneran omistama Suomen Yhteisverkko Oy on solminut Huawein kanssa sopimuksen laajakaistaverkon toimittamisesta yhteisverkon toiminta-alueelle. Pohjois- ja Itä-Suomen peittävä verkko palvelee noin 15 prosenttia Suomen väestöstä. Toimitus- ja palvelusopimus sisältää tukiasemien toimittamisen ja asennuksen lisäksi myös niiden operoinnin, huollon ja valvonnan.
– Valitsimme Huawein verkon rakentajaksi, koska heidän ratkaisunsa edustaa teknisen kehityksen kärkeä ja tuo Suomen mobiiliverkkojen tekemiseen uutta osaamista ja intoa, sanoo Suomen Yhteisverkko Oy:n toimitusjohtaja Antti Jokinen.
– Huaweilla on myös vahvoja referenssejä vastaavista projekteista ympäri maailmaa, esimerkiksi muista Pohjoismaista.
Huaweilla tulee olemaan monia suomalaisia alihankkijoita ja projektin työllisyysvaikutuksiksi arvioidaan useita kymmeniä miestyövuosia. Sopimuksen arvo on kymmeniä miljoonia euroja. Verkon rakentaminen aloitetaan heti sopimuksen allekirjoituksen jälkeen Pohjois-Suomesta ja ensimmäiset tukiasemat tullaan ottamaan käyttöön jo huhtikuussa.
– Yhteistyö Suomen Yhteisverkon kanssa on luonteva jatko vuonna 2008 alkaneelle, pitkäjänteiselle läsnäolollemme Suomessa, sanoo Huawein toiminnoista Suomessa vastaava Cao Keqian.
Palvelutaso Suomen Yhteisverkon alueella paranee huimasti
4G-teknologian tuominen alueelle monikymmenkertaistaa jo itsessään nyt tarjolla olevat tiedonsiirtonopeudet ja lisäksi Soneran ja DNA:n taajuuksien yhdistäminen vielä tuplaa 4G:n tiedonsiirtonopeudet tästä: maksimisiirtonopeus tulee olemaan heti alkuvaiheessa taajama-alueilla 300Mbit/s ja taajamien ulkopuolella 150Mbit/s.
– Lisäksi tietysti verkkomme kattavuus alueella paranee, kun Soneran ja DNA:n tukiasemapaikat yhteisverkon alueella yhdistetään samaan verkkoon, Jokinen sanoo.
Huawein moniradioteknologia käsittää 4G:n lisäksi myös 2G- ja 3G-teknologiat. Tämä tarkoittaa käytännössä, että kaikki myös vanhempia päätelaitteita käyttävät DNA:n ja Soneran asiakkaat pääsevät nauttimaan paremmasta kuuluvuudesta ja nopeammasta tiedonsiirrosta yhteisverkon alueella.
Yhteisverkko rakennetaan puhtaasti kaupallisin ehdoin eikä hankkeeseen liity mitään julkista rahoitusta.
– Kun vahvojen omistajien resurssit yhdistetään ja kustannukset voidaan jakaa, näinkin haastavasta hankkeesta saadaan liiketaloudellisesti järkevä, Jokinen sanoo.
Lisätietoja:
Antti Jokinen, toimitusjohtaja, Suomen Yhteisverkko Oy, puh. +358 44 721 2544, antti.jokinen@yhteisverkko.fi
Cao Keqian, toimitusjohtaja, Huawei Technologies Oy (Finland) Co. Ltd, puh. +358 50 5733723, caokeqian@huawei.com
Suomen Yhteisverkko Oy on DNA Oy:n ja TeliaSonera Finland Oyj:n perustama yhteinen verkkoyhtiö. Vastaamme kokonaan uuden, yhteisen matkaviestinverkon rakennuttamisesta Pohjois- ja Itä-Suomen alueelle. Uudet 2G-, 3G- ja 4G-verkkoyhteydet kattavat puolet Suomen maantieteellisestä alasta ja noin 15 prosenttia väestöstä. www.yhteisverkko.fi
Huawei is a global leader of ICT solutions. Continuously innovating based on customer needs, we are committed to enhancing customer experiences and creating maximum value for telecom carriers, enterprises, and consumers. Our telecom network equipment, IT products and solutions, and smart devices are used in 170 countries and regions. With annual sales revenue of USD46.5 billion in 2014, Huawei ranked 285th on the Global Fortune 500 in 2013. www.huawei.com