Juuka, Juankoski, Kaavi ja Tuusniemi saavat kattavan 5G-verkon – DNA:n ja Telian Yhteisverkon rakennus alueella alkaa (C28)

DNA:n ja Telian Yhteisverkko rakentaa kattavaa 5G-verkkoa yhteistyössä Nokian kanssa. Verkon rakentaminen jatkuu maaliskuussa Juuassa, Juankoskella, Kaavissa ja Tuusniemellä. 5G-verkon rakentamisen myötä myös alueen 4G-yhteydet paranevat.

Jatkossa Juuan, Juankosken, Kaavin ja Tuusniemen asukkaille, yrityksille ja lomailijoille on tarjolla entistä nopeammat ja varmemmat yhteydet.

”Olen varma, että hyvät tietoliikenneyhteydet ilahduttavat aivan jokaista kuntamme asukasta. Lisäksi täytyy muistaa, että Pielisen alue on tunnettu luonnonkauneudestaan, joten myös matkailijoita riittää täällä ympäri vuoden”, sanoo Juuan kunnanjohtaja Henri Tanskanen.

Esimerkiksi etätyöt ja viihdesovellukset vaativat verkolta entistä enemmän kapasiteettia, luotettavuutta ja viiveettömyyttä. 5G-verkko on entistä luotettavampi ja toimintavarmempi verkko, jolla suoratoistopalvelut, videot, etäkokoukset ja TV-ohjelmat toimivat laadukkaasti.

5G tuo hyötyjä myös paikalliselle yritystoiminnalle

Myös paikallinen yritystoiminta hyötyy uuden 5G-verkon tarjoamista paremmista yhteyksistä. Suuret yritykset voivat rakentaa privaattiverkkoja 5G-teknologialla. Privaattiverkot tarjoavat lyhyen viiveen, taatun kapasiteetin ja suljetun verkon kriittisiin, reaaliaikaisiin käyttötarpeisiin. Korkean 5G-taajuuden alueilla kiinteä 5G tarjoaa toimipisteisiin kuidunkaltaiset internet- tai yritysverkkoyhteydet taatulla kapasiteetilla.

5G-verkko tarjoaa myös pienille yrityksille mahdollisuuden rakentaa koko tietoliikenneinfransa mobiiliyhteyksien päälle. Pienessä yrityksessä yksi huippunopea liittymä soveltuu kaikkiin tarpeisiin: liikkuvaan työhön, konttorille, kotiin, varayhteydeksi, yhteydenjakoon.

Mitä ja milloin Juuassa, Juankoskella, Kaavissa ja Tuusniemellä tapahtuu?

Rakennustyön aikana päivitetään yhteensä 31 tukiasemaa seuraavilla alueilla:

  • Juuka: Ahmovaara, keskusta, Matara, Nakkila, Nunnanlahti, Otravaara, Paalasmaa, Polvela, Pääkylä ja Raholanvaara
  • Juankoski: Akonlampi, keskusta, Säyneinen ja Viitaniemi
  • Kaavi: keskusta, Kortteinen, Luikonlahti, Pullinmäki, Pälkinlahti ja Sivakkavaara
  • Tuusniemi: Juurikkamäki, keskusta, Laukka-aho, Pajumäki ja Tuusjärvi
  • Lieksa: Koli, Loma-Koli ja Verkkovaara
  • Polvijärvi: Martonvaara

Tukiasemien päivitystyö aloitetaan maanantaina 6. maaliskuuta, ja työn on tarkoitus olla valmis perjantaina 31. maaliskuuta.

Kuvassa vaaleampi vihreä väri kuvaa normaalia 4G-/5G-peruspeittoa, ja tummempi vihreä erityisen nopeaa, 3,5 GHz:n taajuudella toimivaa 5G-verkkoa.

 Tukiasemien vaihdosta voi aiheutua lyhyitä palvelukatkoksia

Tukiasemien päivitykseen liittyvistä töistä saattaa aiheutua enintään työpäivän mittaisia paikallisia palvelukatkoksia DNA:n ja Telian matkaviestinpalveluihin. Lisäksi palvelun laatu voi heiketä muutamaksi päiväksi, kunnes kaikki tukiasemat on saatu päivitettyä. Palveluhäiriöt pyritään pitämään mahdollisimman lyhyinä, jotta ne aiheuttavat alueen asukkaille ja yritystoiminnalle mahdollisimman vähän haittaa.

700 MHz:n taajuusalueille rakennettavat verkot voivat aiheuttaa häiriöitä pienelle osalle antenni-TV-talouksista. Lisätietoa aiheesta täällä: https://taajuustalkoot.fi/

Lisätietoja:
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
Telian viestintä, puh. 02040 54000, communications-fi@telia.fi

Suomen Yhteisverkko

Suomen Yhteisverkko on DNA Oyj:n ja Telia Finland Oyj:n vuonna 2014 perustama yhteinen verkkoyhtiö, joka suunnittelee, toteuttaa ja ylläpitää matkaviestinverkkoa Pohjois- ja Itä-Suomen alueella.

DNA

DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Tehtävämme yhteiskunnassa on yhdistää tärkeimmät. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat jo vuosien ajan olleet mobiilidatan käyttömäärissä maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,6 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2022 liikevaihtomme oli 997 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1 700 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö.  Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.

Telia

Telia on viime vuosina kasvanut perinteisestä teleoperaattorista nykyaikaiseksi teknologia- ja mediayhtiöksi, joka tarjoaa laajan kirjon tietoliikenne-, it- ja digipalveluita miljoonille kuluttaja- ja yritysasiakkailleen. Telialla on Suomessa 4000 työntekijää ja lähes 4,5 miljoonaa liittymäasiakasta. Tietoliikenneverkkoja Telia rakentaa Suomeen joka vuosi noin 200 miljoonalla eurolla.

Telia Finland on osa Telia Companya, joka toimii Pohjoismaissa ja Baltiassa. Telia Companyn liikevaihto oli vuonna 2022 oli 8,5 miljardia euroa. Yhtiö on sitoutunut olemaan päästötön ja jätteetön koko arvoketjussaan tavarantoimittajista asiakkaisiin vuoteen 2030 mennessä.

Katso lisää: www.telia.fi/medialle, Twitter: @teliafinland, LinkedIn: @Telia