Yhteisverkon kevät 2018
Lisää 4G-verkon kapasiteettia
Mobiilidatan määrä on ollut tasaisessa kasvussa jo pitkään. Tähän kasvuun vastataksemme, sekä mahdollistaaksemme Telian ja DNA:n asiakkaille Itä- ja Pohjois-Suomessa yhä nopeammat datayhteydet, olemme kevään 2018 aikana lisänneet merkittävään määrään tukiasemia radiokapasiteettia. Kapasiteettilaajennukset on pääasiassa toteutettu ottamalla käyttöön 1800 MHz, 2100 MHz ja 2600 MHz taajuuskaistoja. Lisäksi Kuusamon alueella on otettu käyttöön 900 MHz taajuuskaista merkittävässä määrässä tukiasemia, jolloin 4G-palvelualue on saatu laajennettua Kuusamon alueella aina itärajan tuntumaan saakka.
Laajennuksia on tehty mm. Kemi-Tornion, Kuusamon, Lappeenrannan sekä Imatran alueilla. Lisäksi laajennuksia tullaan kesän aikana tekemään mm. Joensuun ja Kajaanin alueilla.
Uusia tukiasemia
2018 kevään aikana olemme tihentäneet tukiasemaverkkoamme ottamalla käyttöön useita uusia tukiasemia. Käytännössä tiheämpi tukiasemaverkko parantaa verkomme käyttäjien data- sekä puhepalveluiden laatua. Uusia tukiasemia ollaan otettu ja tullaan kesän aikana ottamaan käytöön seuraavissa kohteissa:
Sauvosaari – Kemi, Yli-Liakka – Tornio, Uitinkylä – Kuopio, Heinävaara – Joensuu, Jokikatu – Joensuu, Myllylammentie – Kemijärvi, Kiilopää – Saariselkä, Pekkalanmäki – Outokumpu, Pasinkuja – Imatra, Aisaniemi – Ruokolahti, Honkakuja – Taavetti
4G+ huippunopeudet yhä useammalle
Yhteisverkon tarjoaman 600 Mbit/s tiedonsiirtonopeuden tukea on laajennettu merkittävästi ottamalla käyttöön 3CC DL Carrier Aggregation kapasiteettitoiminnallisuus kaikissa Suomen Yhteisverkon alueen suurimmissa asutuskeskuksissa (mm. Tornio, Rovaniemi, Kajaani, Lappeenranta, Imatra, Joensuu, Lieksa, Savonlinna ja Kuusamo). 600Mbit/s huippunopeuden lisäksi toiminnallisuus tehostaa Yhteisverkon taajuuskaistojen käyttöä, jolloin samalla taajuuskaistalla pystytään siirtämään yhtä enemmän tietoa. Loppukäyttäjille tämä näkyy ruuhkattomampana verkkona sekä suurempina datanopeuksina.
Älykästä verkkoteknologiaa
Radioverkkojen monimutkaisuus lisääntyy jatkuvasti uusien taajuuskaistojen sekä teknologioiden myötä. Helpottaakseemme verkon ylläpitoa sekä tehostaaksemme sen toimintaa, olemme ottaneet käyttöön älykkäitä verkkotominnallisuuksia, jotka auttavat verkon toiminnan optimoinnissa. Uuden verkkoälyn myötä verkko jatkuvasti analysoi omaa toimintaansa ja muuttaa toimintalogiikkaansa etukäteen annetun liikkumavaran rajoissa. Lopputuloksena on tehokkaamin toimiva sekä pienemmällä työmäärällä ylläpidettävä verkko.
NB-IoT – Esineiden Internetin mahdollistaja
Esineiden Internetin myötä yhä useampi sensori, kone sekä laite on yhteydessä Internettiin. NB-IoT (NarrowBand IoT) on uusi verkkoteknologia, joka mahdollistaa miljoonien laitteiden kustannustehokkaan kytkemisen Internetiin. NB-IoT teknologian kehityksessä on erityisesti keskitytty päätelaitteiden edullisuuteen sekä energiatehokkuuteen. Yhteyttä pidetään lepotilassa aina kun sitä ei käytetä, jolloin NB-IoT laitteiden akut kestävät erittäin pitkään.
Olemme kevään 2018 aktivoineet NB-IoT palvelun Kajaanin, Savonlinnan, Lappeenrannan, Joensuun sekä Rovaniemen alueelle.
Lisätietoja
Radioverkkopäällikkö Lasse Laine, puh, 040 9200 363, lasse.laine@yhteisverkko.fi